Muumit Himalajalle

Etäisyys tuo työhön uusia näkökulmia. Nepalin partiolaisten retkikeskuksessa Kakanissa voi kirkkaalla säällä nähdä Himalajan.

Kuvailutulkkasin Muumien taikatalvi -elokuvaa etätyönä Kathmandusta käsin, minne lähdin vapaaehtoistyöhön muutamaksi kuukaudeksi. Ajattelin aluksi huvittuneena kuinka hassua onkaan tulkata muumeja näin eksoottisessa ympäristössä Himalajan vuoriston helmassa, täysin erilaisen kulttuurin vaikutuspiirissä. Hiukan jännittävää oli myös työstää kuvailukäsikirjoitusta työryhmän kanssa skypen välityksellä, mutta oikein hyvinhän sekin sujui tuhansien kilometrien välimatkasta ja lähes neljän tunnin aikaerosta huolimatta.

Aloin kuitenkin löytää Muumilaakson ja Kathmandu-laakson väliltä lopulta myös yhtäläisyyksiä. Elokuvan Muumilaaksoa ympäröivät terävähuippuiset, lumenpeittämät vuoret muistuttivat kummasti Himalajan piikikästä vuorijonoa. Molempien laaksojen maisemissa oli jotakin taianomaista. Muumilaaksossa liikkui laaksolaisia ja muita kummallisia otuksia, mutta erikoisia hahmoja ja eksoottisia eläimiä löytyi kyllä Kathmandu-laaksostakin. Muumilaaksossa vallitsevaa huoletonta, hyvää tahtovaa ja perhekeskeistä elämäntapaa vaalitaan myös Nepalin hindulaisessa ja buddhalaisessa kulttuurissa.

"Kuvittelin matkanneeni niin kauas muumien kotikonnuilta kuin mahdollista ja sitten törmään… Muumi-faneihin?"

Satuin mainitsemaan nepalilaiselle työtoverilleni ohimennen Muumi-elokuvan kuvailutulkkauksesta. Kuvailutulkkaus on Nepalissa tuntematon käsite, mutta yllätyksekseni muumit eivät olleet. Työtoverini ilmoitti rakastavansa muumeja ja piirsi todisteeksi taidokkaan kuvan Pikku Myystä. Hän kertoi myös, että muumit ovat todella suosittuja Nepalissa ja että sarja on näytetty televisiossa. Tämä oli täysin odottamaton uutinen. Kuvittelin matkanneeni niin kauas muumien kotikonnuilta kuin mahdollista ja sitten törmään… Muumi-faneihin? Työtoverini kertoi, että lapsena he luulivat suomalaistenkin nukkuvan talviunta Muumien tapaan. No, jos tarkkailee suomalaisia keskitalven kaamoksessa niin unissakävelijöiltähän me lähinnä näytämme…

Nepalin Muumi-innostukselle löytyi lopulta aivan järjellinen selitys Suomen ja Nepalin välisistä kulttuurisuhteista. Parikymmentä vuotta sitten Yleisradion työntekijät kouluttivat Nepalin television työntekijöitä Ylen käytettyjen materiaalien ja lähetyslaitteiden käytössä.
    ”Viimeisin yhteistyömuoto NTV:n, Ylen ja Suomen edustuston välillä oli Muumi-televisiosarjan 52 jakson kääntäminen nepaliksi 2000-luvun alussa. Jaksot on näytetty televisiossa myös syksyllä 2010. Moomins to the Himalayas -hankkeen rahoitukseen osallistuivat sekä NTV että Yle ja ulkoasiainministeriö. Oikeudet sarjaan omistaa Yleisradio.”, Suomen Kathmandun suurlähetystön verkkosivu kertoo.

P.S. Muumien taikatalvi -elokuvan Suomen ensi-ilta on 1.12.2017. Elokuva on Suomen ensimmäinen kuvailutulkattu animaatioelokuva. Kuvailutulkkauksen voi kuunnella omaan mobiililaitteeseen ladattavalla MovieReading-sovelluksella.

Lisää jurria ja tappajamoodia

Sotaelokuvan kuvailutulkkaaminen oli vaikuttava kokemus. Joskus elokuvan kuvailutulkkaaminen vaatii melkoista sanaston, aikakauden ja aihepiirin taustatutkimusta. Apuna Tuntematon sotilas -elokuvan kuvailutulkkaaumisessa oli mm. Väinö Linnan sotaromaani.

Olen saanut tehdä useimmat elokuvaprojektini kolmen hengen työryhmässä kuvailutulkki Anu Aaltosen ja kuvailukonsultti Heikki Ekolan kanssa. Yhteistyömme on hioutunut saumattomaksi ja tavattoman hauskaakin meillä on. Siksi ilahduin syyskuussa, kun tiimimme sai kunnian kuvailutulkata Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntematon sotilas -elokuvan.

Kun kuvailutulkkasimme samalla työryhmällä aikaisemmin Klaus Härön Miekkailijaa, sain työkavereiltani pyynnön lisätä kuvailukäsikirjoitukseeni seksiä päähenkilöiden Endel Nelisin ja Kadrin välille. Tällä kertaa äänityksen kenraaliharjoituksessa he halusivat Koskelan olemukseen ”lisää jurria” ja Rokkaan ”tappajamoodia”! No, tein työtä käskettyä ja oikeassahan he olivat: kohtaukset ovat pienen tunnelmoinnin kera vielä paljon paremmat. Jurri-kohtauksen lopullinen kuvailu löytyy elokuvan puolivälistä ja Rokan tappajamoodi elokuvan kohdasta 02:43:50.

Olen toki nähnyt Tuntemattoman sotilaan aikaisemmat versiot useita kertoja, mutta katsoin silti tätä Tuntematonta aivan tuorein silmin. Asialleen omistautunut Väinö Linna -fani tuntee kirjat ja elokuvat sanatarkasti repliikkejä myöten, mutta minulle jokainen luodinisku tuli yllätyksenä. Jouduin tekemään paljon taustatutkimusta, mutta toisaalta pieni tietämättömyys oli ehkä myös etu. Sen ansiosta vältin kuvailussa ennakko-oletukset ja itsestäänselvyydet. Eihän näkövammainen elokuvakatsojakaan välttämättä tunne aikaisempia elokuvia, henkilöhahmoja saati sitten sotakalustoa yhtään sen paremmin. Onneksi tukenani paikkaamassa Tuntematon sotilas -trivian puutteita oli kaksi kokenutta kollegaa, Väinö Linnan Sotaromaani, isä ja internet. Myös elokuvan tuottajalta sain apua kiperimpiin kysymyksiin. Virheitä kun ei näin merkittävän klassikkoelokuvan kuvailutulkkauksessa saisi tehdä.

Yksi vakava virhe meitä kuitenkin piinasi läpi elokuvan. Jostakin syystä kuvailukäsikirjoituksessa Hietanen muuttui aina välillä Hietalaksi. Kun luimme kuvailukäsikirjoituksen elokuvan päälle kenraaliharjoituksissa, oivalsimme syyn: elokuvassa Lammio kutsuu juuri siinä edellä mainitussa jurri-kohtauksessa Hietasta väärällä nimellä ja siitä nimi ilmeisesti jäi kummittelemaan mieleemme!

"Jossain vaiheessa työskentelyä havahduin siihen kuinka karmaisevaa työni voi joskus olla."

Kuvailutulkkaus laadittiin kiireisellä aikataululla muutaman viikon aikana. Syvärillä tuli vietettyä pitkiä päiviä ja sotaelokuva hiipi välillä uniinkin. Jossain vaiheessa työskentelyä havahduin siihen kuinka karmaisevaa työni voi joskus olla. Katselin nimittäin kymmeniä tunteja pysäytyskuvia ja kohtauksia edestakaisin kelaten kuka saa osuman, mihin luoti osuu, valuuko kasvoille verta vai aivokudosta ja huohottaako, nytkähteleekö vai vääntelehtiikö osuman saanut tuskissaan. Pohdin myös kuinka paljon kuvailussa tulisi kertoa verisistä yksityiskohdista. Lopulta päätin seurata kuvaa niin tarkkaan kuin mahdollista ja vertasin kohtauksia vielä Linnan Sotaromaanin tarjoamiin tietoihin. Ohjaaja on halunnut näyttää nämä asiat ja kertoa niillä jotakin. Herkimpien katsojien kannattaa siis varautua kuulemaan kuvailutulkkausraidalla varsin epämiellyttäviäkin asioita.

Väinö Linna päätti kirjansa kuuluisiin viimeisiin sanoihin: ”Aika velikultia.” Kuullaksesi meidän valitsemamme viimeiset sanat, sinun on ladattava MovieReading-sovellus ja mentävä elokuvateatteriin!

Katso Tuntematon sotilas -elokuva kuvailutulkattuna Yle Areenasta.
Katso Tuntematon sotilas -sarja kuvailutulkattuna Yle Areenasta.

Keltainen on kamala väri

Värien näkeminen on yksilöllistä. Kuvassa on Hanna Holman teos ”Tyynet hunajapisarat uivat autereisella ulapalla”.

Inhoan keltaista väriä. Syyspellon okrankeltaisen voin hyväksyä, koska se on hillitty, likaisen rusehtava eli ei oikeastaan keltainen ollenkaan. Myös kirpeä ja pistävä sitruunankeltainen menettelee, koska se on tumman mustikkaisen sinivioletin vastaväri. Joka taas on yksi lempiväreistäni.

Mutta älä ymmärrä väärin, sinä saat toki tykätä keltaisesta. Itse asiassa ihailen suuresti ihmisiä, jotka uskaltavat pukeutua tähän hehkuvan räikeään väriin. Minäkin yllätän itseni hypistelemästä keltaisia vaatteita kaupan hyllyssä, mutta kävelen kuitenkin ulos jonkin siniharmaan-turkoosin vaatekappaleen kera – kuten aina. Kerran keskitalven kaamoksessa rohkenin ostaa kirkkaankeltaisen urheilutopin, jonka kuvittelin energisoivan joogaharjoitustani. Ainakin se häikäisi joogi-kavereitani.

Kuvailutulkatessa en voi tuoda esiin omia mieltymyksiäni ja mielipiteitäni. Kuvailutulkin olisi pysyttävä objektiivisena ja annettava kuulijan muodostaa oma käsityksensä asiasta – esimerkiksi keltaisesta väristä. Näkevä ihminen pystyy tunnistamaan lukuisia värejä ja värisävyjä. Värien näkö- ja erottamiskyky sekä aivoissa syntyvä tulkinta väristä on jokaisella ihmisellä yksilöllinen. Syntymäsokeat ja näkövammaiset, joilla on värinäön häiriöitä, synnyttävät värimielikuvia sanojen, musiikin, tunteiden ja muiden aistien kautta. Näön heiketessä silmä pystyy vielä erottamaan keltaisen värin, vaikka muita värejä ei enää erottaisikaan (Lähde: Lehtinen Marjatta: Näköstellään – Näkövammaisten kuvailmaisu, Sokeain Lasten Tukisäätiö 2008).

Koska suhteeni keltaiseen on selvästi hiukan kompleksinen, päätin pureutua siihen syvemmälle ja kääntyä asiantuntijan puoleen. Taidegraafikko Hanna Holma on vastakohtani. Hänen tunnusvärinsä niin taiteessa kuin pukeutumisessa tuntuu olevan keltainen.
”Keltainen väri, varsinkin lämmin auringonkeltainen, on aina ollut lempivärini. Se on ollut teosteni ehkä tärkein väri melkein yhtä kauan kuin olen taidegrafiikkaa tehnyt – varmasti yli 20 vuotta.”, Hanna kertoo. ”Keltainen on minulle kaikkein helpoin ja luontevin väri käyttää. Se myös edustaa minulle kaikkein iloisinta ja valoisinta mahdollista väriä. Sitä katsomalla voi virkistyä ja herätä: täällä me ollaan, elossa ja antamassa parastamme!”, Hanna jatkaa.

Monotypia on maalauksellinen ja spontaani taidegrafiikan tekniikka. ”Teen kuvan tyhjälle, sileälle painolaatalle värein: telaamalla, maalaten, piirtäen, pyyhkien. Otan laatalta syväpainoprässillä paperille yhden, uniikin vedoksen. Laatalle saattaa jäädä haamukuva, "sukulainen", joka voi toimia lähtökohtana uudelle kuvalle tai pilkottaa sen taustalla.”, Hanna selventää.

Keltaisen värin pariin minut johdattaa Hannan monotypia nimeltä Tyynet hunajapisarat uivat autereisella ulapalla. Teos on kooltaan 21 x 29 senttimetriä ja se on tehty vuonna 2017. Kuva on koko pinnan laajuudelta lämmin, väreilevä ja makea keltainen. Kuvassa on pehmeitä, abstakteja muotoja ja hentoja värialueita, jotka voi tulkita monin tavoin. Kuva vaikuttaa ensisilmäyksellä pelkistetyltä, mutta tarkkaan katsoen siitä on löydettävissä herkkiä yksityiskohtia ja rikkaita keltaisen värisävyjä.

Vaakasuuntaisen kuvan tausta on eloisa ja vivahteikas keltainen. Sävy muistuttaa keskitummaa mehevää satsumankeltaista. Utuisessa värissä on hiukan tummempia ja vaaleampia alueita, jotka ovat kuin valumia, aaltoja tai pilviä. Kuvan näkyvin elementti on kaksi toisissaan kiinni olevaa vihertävän ruskeaa viivaa, jotka laskeutuvat kuvan vasemmasta yläkulmasta peittäen noin yhden kolmasosan kuvan pinnasta. Viivat näyttävät huolettomasti sipaistuilta ja ne kiemurtelevat kuin hiuskiehkurat. Lähinnä vasenta reunaa oleva viiva pyöräyttää ensin tiukan silmukan vasemmalle, laskeutuu sitten loivasti ja kiepauttaa silmukan oikealle. Kiehkuran väri hiipuu alaspäin edetessä. Kärjessä kolmas silmukka haihtuu näkymättömiin. Toinen viiva vieressä oikealla on lyhyempi ja tummempi.

Kuvan oikealla puoliskolla kelluu kolme suurta, häilyvää pitkänpyöreää muotoa. Ylimmät kaksi soikiota ovat viivojen rinnalla kuvan yläreunassa, alin putoaa kuvan alareunasta puolittain ulos. Ne ovat taustaa hiukan tummempaa, rosoista keltaista. Ääriviivat erottuvat heikosti.

Kuvan pinnassa näkyy hentoja taustaa vaaleampia raitoja. Kiharaisten viivojen yli kulkee pystysuunnassa kolme hiuksenhienoa, värisevää valkoista viiltoa. Kuvan oikeassa reunassa on laskosmaisia valkoisia ja keltaisia pystyraitoja. Keskimmäisen soikion alapuolella kulkee vaakasuunnassa karkea vaalea viiva.

Seinälläni on muuten yksi Hanna Holman taideteos. Se on väriltään turkoosi.

P.S. Ihastuitko tässä kirjoituksessa kuvailtuun Hanna Holman monotypiaan? Teos on nähtävillä ja myynnissä Suomen Taidegraafikoiden myyntikokoelmassa, Galleria G:ssä, Pieni Roobertinkatu 10. Muita Hannan taideteoksia löydät osoitteesta www.hannaholma.net